Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. toukokuuta 2013

Hiljaiseloa ja paljastuksia

Edellistä postausta oli kommentoitu kyselemällä koska seuraavaksi päivitän blogia. Täytyy myöntää että aika harvakseltaan olen tänne viimeaikoina kirjoitellut. Oikeastaan mitään en ole saanut tehtyä nukkekotirintamalla, välillä vaan tulee pieniä taukoja. Tällä hetkellä olen puuhaillut ihan oman 1:1 keittiön kimpussa, sinisävy vaihtuu pikkuhiljaa valkeaksi. Näyttääpä raikkaalta! Pihallakin on tullut puuhailtua, ja sitten vähän ikävämpääkin puuhaa olisi tiedossa: ikkunanpesu. Yäk! Aina ne mini jutut kuitenkin mielessä on!

Tuli mieleeni että olenhan minä sentään jotain pientä tehnyt vaikka en itselleni. Alkuvuodesta meillä oli Nk-piirin kanssa meneillään salainen nukkisystävä vaihto. Minä sain ihanan yllätyspaketin Kaijalta. Täällä kuvia siitä. Minä lähetin paketin Kaisalle, en tiedä onko hän arvannut kuka paketin lähetti mutta nyt tämän jälkeen ainakin saa tietää :) Tässä siis kuvia salaisesta lähetyksestä:

tilkkutäkki, ristipistotyyny ja nukkekotilehti




keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pöllöpehmoja

Muutama pöllöpehmö valmistui nukkekodin lapsille ja lapsenmielisille. 




keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Paluu minimaailmaan

Tulikin paljon suunniteltua pidempi tauko mineilyyn, ei vaan ole löytynyt innostusta.
Eilen järjestelin vähän tavaroita ja siinä sattui käteeni kangas jonka olin aikaisemmin ostanut jotain nukkekotijuttuja varten. Siinä vähän sitä hypistelin ja mietin ja lopulta edessäni oli monta pienenpientä kassia. No ei se ehkä ihan niin mennyt mutta siinä ne kassit nyt kuitenkin ovat valmiina. Pääsevät tuleviin pikku projekteihin.
Toivottavasti kipinä ei taas sammu ja saisin jotain muutakin aikaiseksi, kovasti tekisi mieli värkkäillä kaikkea pientä mutta välillä kaikki vaan tuntuu niin vaikealta.

Mukavaa kesää!

lauantai 23. elokuuta 2008

Valkoista




Aamulla selailin nukkekoti lehtiä ja löysin hääpuvun ohjeen, siispä tuumasta toimeen ja hääpukua värkkäämään. Päädyin kuitenkin vähän muokkaamaan ohjetta ja jätin hihat tekemättä. Etsiessäni tarvikkeita löytyi Doloresista ostettu korsettipakkaus ja pitihän yksi korsettikin tehdä. Eilen matkalla katsomaan vanhimman pojan vala tilaisuutta virkkasin valkoisen peiton. Peitto on tehty virkkaamalla pylväitä. Korissa olevat kukat poimin pihalta.