Näyttää siltä että puputaloon olisi tulossa uusia asukkaita, talo on jo jonkun aikaa näyttänyt autiolta mutta tänään sinne on ilmestynyt uudet verhot ja taulu.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit
tiistai 9. lokakuuta 2012
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Onnea ylioppilaalle!
Onnea kummipojalle joka tänään sai valkolakin!
Lahjaa koristamaan virkkasin pienen ylioppilaslakin josta tulikin ihan nukkekotikokoinen. Täällä lisää lahjasta.
perjantai 4. toukokuuta 2012
Helille
Eilen vietti synttäreitään Nk-piirin Heli. Hän sai minulta lahjaksi pitsimaton, taulun ja kukkakimpun.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Virkkausta suurennuslasin avulla
perjantai 11. helmikuuta 2011
Massasta ja langasta
Välillä täytyy yrittää saada jotain massoistakin aikaiseksi, tälläkertaa muutama prinsessakakku ja pikkupipareita. Ostin kakunkoristelua varten kukkamuotti setin, pienin niistä oli ihan sopivan kokoinen mineilyyn.

Kranssin ja koristesydämen tein myös kukkamuotilla.
Virkkasin aikaisemmin omaan kotiin matonkuteesta pyöreän pitsimaton ja pitihän samaa mallia kokeilla mininäkin. Sääli vaan että silittäessäni pikkumattoa taisi silitysrauta olla vähän kuumalla kun mattoon tuli ruskeita läiskiä.
maanantai 6. syyskuuta 2010
Virkkausharjoituksia
Olen usein haaveillut että osaisin virkata jonkunnäköisen liinan, ainoa liina jonka olen tehnyt on koulussa käsityötunnilla värkätty tekele jota kyllä ei parhaallakaan tahdolla voinut liinaksi kutsua.Nyt kuitenkin otin härkää sarvista ja kävin kirjastossa hakemassa pinon virkkauskirjoja ja muutaman epäonnistuneen tekeleen jälkeen sain tehtyä jopa ihan kivoja pikkuliinoja. Nämä pikkuset valmistuvat ihan kohtalaisessa ajassakin ja kun malli on tarpeeksi yksinkertainen samalla voi katsella vaikka telkkua. Nyt vaan harjoittelemaan lisää ja ehkä joskus uskaltaudun tekemään isommankin liinan omaan kotiin. Nämä pienet menevät siis nukkekotiin ja jos oikein innostun niin varmaan joku voi joulukalenteriluukustakin löytää tekemäni liinan. =)
perjantai 29. toukokuuta 2009
perjantai 8. toukokuuta 2009
Virkkausta
Tyynyjä

Miniatyyrikerhon huhtikuun ryhmä swapin aiheena oli tyynyt. Tyynyjä tulikin mahtava valikoima! Itse tein mitäs muutkaan kun isoäidinneliö tyynyjä ;)
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Virkkausta ym.

Peitton virkkasin Novitan virkkauslangasta 1,25 kokoisella virkkuukoukulla. Aikaa tähän sain menemään kolme yövuoroa töissä, tosin välillä tein vähän töitäkin ;) .Nyt täytyy kyllä todeta että vanhuus ei tule yksin, minulla on näkö huonontunut aivan kamalasti ihan muutamassa kuukaudessa eli taitaa mineilyt jäädä kunnes saan käytyä optikolla. Lähinnä tuollainen näpertely on käynyt vaikeaksi.
Alakuvassa pari ilmoitustaulua.
perjantai 6. maaliskuuta 2009
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Virkattua
lauantai 23. elokuuta 2008
Valkoista



Aamulla selailin nukkekoti lehtiä ja löysin hääpuvun ohjeen, siispä tuumasta toimeen ja hääpukua värkkäämään. Päädyin kuitenkin vähän muokkaamaan ohjetta ja jätin hihat tekemättä. Etsiessäni tarvikkeita löytyi Doloresista ostettu korsettipakkaus ja pitihän yksi korsettikin tehdä. Eilen matkalla katsomaan vanhimman pojan vala tilaisuutta virkkasin valkoisen peiton. Peitto on tehty virkkaamalla pylväitä. Korissa olevat kukat poimin pihalta.
keskiviikko 6. elokuuta 2008
Virkkaus harjoitusta


Lainasin kirjastosta kirjan jossa oli helppoja virkkausmalleja, vähän piti vielä mammalta käydä kyselemässä pientä vinkkiä. No selkishän ainakin tämän mallin salat. Sain aikaiseksi parisängyn päiväpeitteen! Virkkaushan on ihan kivaa, taisin jäädä koukkuun! Aluksi tein samasta langasta kahta tyynyä varten isoäidin neliöt mutta ne oli pakko purkaa muuten olisi tämä peitto jäänyt kesken, tiedän että minulla jossain kätkössä on lisää samaa lankaa mutta kun ei löydy niin ei sitten. Kuvassa olevat tyynyt olen ommellut aikaisemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








