maanantai 9. kesäkuuta 2008

Lahden minimarkkinat jatkoa



Lahden minimarkkinat






Lauantaina kävin Siirisofian kanssa Lahden minimarkkinoilla. Kaikkea mukavaa ja kaunista tuli ostettua. En enää muista ihan kaikkia keneltä mitäkin ostin mutta ainakin Wooperin ihania astioita tuli hankittua,Nukkekoti ja lelun pöydästä ostin sohvan, kolme nukkea, vadin ja kannun ja pensseleitä. Luksianialta linnunpönttö ja massa juttuja. Kaikki ostamani tavarat ovat aivan ihania vaikka niitä en tässä mainitsekaan ja paljon jäi vielä ostamattakin mutta Forssan markkinoilta sitten lisää...

perjantai 30. toukokuuta 2008

Matkalaukkuja

Tein muutaman matkalaukun nukkekotiin. Laukut on tehty Tilda papereista, remmit on nahka nauhasta ja soljet tein pienellä kukkalävistimellä kultapaperista. Ohjeen löysin täältä, ihana blogi!

maanantai 12. toukokuuta 2008

Puputalo










Tämä puputaloprojekti on viimeaikoina ollut vähän jäissä, nyt sen kaivoin taas esiin ja olisi tarkoitus saada sitä vähän eteenpäin. Talo on kaksikerroksinen, alakerrassa on tupa ja yläkerrassa on makuuhuone. Hellan lainasin kuvauksen ajaksi isosta nukkekodista, tänne täytyy hankkia vähän pienempi. Huonekalut olen tehnyt balsasta, suurin osa vielä maalaamatta. Alunperin olin ajatellut että teen tänne kaikki huonekalut ym. itse mutta katsotaan nyt, toistaiseksi ainakin on suunnitelma pitänyt. Muutama vaihdossa tullut tavara sieltä kyllä löytyy. Seuraavaksi päällystän yläkerran lattian.

tiistai 6. toukokuuta 2008

Tauluja




Vähän laiskana olen viime aikoina ollut mutta jotain pientä on kuitenkin tullut tehtyä. Muutaman ristipisto taulun olen saanut aikaiseksi, kehyksiä vailla ovat vielä.

Koristetyynyjä

Tein muutaman "pötkö" tyynyn koristamaan vanhempien sänkyä.

Ihanuuksia

Wooper lähetti minulle lahjaksi pienen pienestä palveluksesta alahyllyllä olevat ihanat astiat.