
Pietarin matkalta löysin viime hetkellä pienen tuliaisen myös nukkekotiin. Pikku maatuska on oikeasti kännykkäkoru. Kokoa sillä on reilu sentti, juuri sopiva nukkekotiin.


Siinä se pikkuinen on isosiskojensa kanssa samassa kuvassa.





Tiinalta sain ison paketin kaikkea ihanaa ja tarpeellista, kaunis liina, metallisia kuvioita, lautasia ja aterimia, patalappuja, pieni keramiikka malja ja paljon muuta. Kaikki oli kääritty kauniiseen kankaaseen.
Kaijalta upea liina, ihana Reutterin kastelukannu ja suloisia kukkia ja helmiä.
Mirel lähetti ihanan taulun, todella suloisen virkatun laukun jossa helmiä ja tuota haaveilemaani aakkospastaa josta voi askarrella hienoja koristeita nukkekotiin.
Välillä täytyy yrittää saada jotain massoistakin aikaiseksi, tälläkertaa muutama prinsessakakku ja pikkupipareita. Ostin kakunkoristelua varten kukkamuotti setin, pienin niistä oli ihan sopivan kokoinen mineilyyn.

Virkkasin aikaisemmin omaan kotiin matonkuteesta pyöreän pitsimaton ja pitihän samaa mallia kokeilla mininäkin. Sääli vaan että silittäessäni pikkumattoa taisi silitysrauta olla vähän kuumalla kun mattoon tuli ruskeita läiskiä.