lauantai 3. joulukuuta 2011

Onnea Tiinalle

 
Tiina vietti synttäreitään jo marraskuussa, tällaisen paketin lähetin hänelle.

Kalenterista tänään

Tänään NK-piirin kalenterissa oli vuorossa minun tekemät pikkupaketit joista löytyi pienet suomen lippu tyynyt. Olen availlut täällä hienoja paketteja joista on löytynyt aivan ihanan suloisia minejä, mutta vielä en ole saanut kuvia niistä tänne blogiin laitettua.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Pikku paketteja

Tänään lähti matkaan kohti pohjoista Nk-piirin pienet joulukalenteripaketit jossa HoO emo niitä odottelee. Tyylilleni uskollisena sain paketit valmiiksi ja postiin viimeisenä mahdollisena päivänä. =D Nk-piirin kalenterin lisäksi olen sopinut muutaman henkilön kanssa pienemmistä vaihdoista, nämä paketit ovat työn alla ja lähtevät postiin tämän viikon aikana.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Ullakko ja varasto swap

Ullakolle ja varastoon tulee säilöttyä kaikenlaista tarpeellista ja varmaan paljon tarpeetontakin myöhempää käyttöä varten. Näin hienoa tavaraa löytyy nk-piirin tyttöjen ullakoilta ja varastoista:

Kaija

Tiina

Heli

Kaija

Piikko

TiinaTii

HoO


Minun ullakolta löytyy hiiriä, vanhoja lehtinippuja ja koulutauluja.

torstai 29. syyskuuta 2011

Syys swap

Syyskuussa swappailtiin Nk-piirissä aiheella syksy. Paketeista löytyi aivan ihania pikkuruisia minejä, kiitos kaikille swappaajille!







Minä tein kransseja.

tiistai 30. elokuuta 2011

Onnea Mari

Nk-piirin Mari löysi syntymäpäiväpaketistaan tyynyn, taulun ja hyrrän.

Yllätys swap

Nk-piirin elokuun swap aiheena oli yllätys. Voi veljet mitä ihania yllätyksiä paketeista löytyikään!







Minä tein jokaiselle kaksi tyynyä.

Heli sai emolahjaksi vielä yhden tyynyn ja pari hyrrää.