lauantai 27. joulukuuta 2008

Pakko saada!


Hiisharjun blogissa Arja mainosti että on laittanut tekemiään uuneja Dolorekseen myyntiin. Olen jo kauan ihaillut uuneja Arjan blogissa ja nyt onnistuin saamaan itselleni vielä oikean värisen uunin! Uunin mukana tuli kori täynnä polttopuita. Tilasin samalla vähän nauhoja, joulukuusen ja ompelulankoja tulevaan ompeluhuoneeseen. Pieni jouluinen nalle tuli kaupanpäälle.
Ylemmässä kuvassa uuni on sinisen huoneen vanhempien makuuhuoneessa. On se niin nätti!!

Ompeluhuoneen suunnittelua

Sinisen talon ullakko on tällä hetkellä täynnä roinaa joten ajattelin että sinnekin voisi sisustaa pari huonetta. Toiseen päähän tulee Judith emännälle pieni ompeluhuone. Huoneen sisustus tulee olemaan valko-lila sävyinen. Matto on tehty kudontakehyksellä ohuesta pellavalangasta. Tapetin löysin Presentosta.

Vielä vähän jouluista


Tein ennen joulua muutaman pienen tötterön netistä printatuista nuottipapereista ja enkelinkuvista. Helmistä värkkäsin enkelin ja sydämen ikkunaan ripustettavaksi. Snufferin tein pienestä kulkusesta, rautalangasta ja helmistä.

Palkinto

Mimosan blogissa voitin jo paljon ennen joulua arvonnassa. Sain palkinnoksi hienon nukkekodin maton ja ison suklaalevyn jota kumma kyllä ei enää löytynyt mistään kun piti kuvata.

Joulukalenteri luukut 23 ja 24


Luukku 23: saunavihta ja pesuaineitaLuukku 24: lohta, ketsuppia ja keittiövälineitä

Kiitos vielä kerran Niiskuneiti kivasta joulukalenterivaihdosta! On ollut mukavaa päivittäin jouluun asti availla pikku paketteja.

Joulukalenteri luukut 18-22

Luukku 18: PaitaLuukku 19: kaulahuivi
Luukku 20: pipo ja lapaset
Luukku 21: virkattu takki
Luukku 22: raamattu

Joulukalenteri luukut 13-17

Luukku 14: Kirjoja ja lehtiä
Luukku 13: ruusukimppu
Luukku 15: Tarjoiluvati ja leivonnaisia
Luukku 16: Aamiaislautanen
Luukku 17: Vihermatskua